Ympäristön turmelemista koskevaa rikoslain tunnusmerkistöä pidetään jo lähtökohtaisesti vaikeaselkoisena, eikä vähiten siksi, että siinä viitataan paljolti rikoslain ulkopuoliseen normistoon, mikä tekee säännöksen jäsentyneestä lukemisesta vaikeaa. Lisäksi tunnusmerkistön soveltamisessa nousee esiin tuottamusta, tunnusmerkistön mukaista tekotapaa sekä seurauselementtiä koskevia kysymyksiä, mutta keskitytään tässä lyhyessä kirjoituksessa toiseen kiperään kysymykseen, eli vastuun kohdentumiseen.
Yleisten rikosoikeudellisten vastuun kohdentumista koskevien oppien lisäksi rikoslain 48 luvussa säädetään erityisesti ympäristörikoksia koskevan vastuun kohdentumisesta. Lain mukaan ympäristörikoksesta tuomitaan se, jonka velvollisuuksien vastainen teko tai laiminlyönti on, ja että tätä arvioitaessa on otettava huomioon asianomaisen asema, hänen tehtäviensä ja toimivaltuuksiensa laatu ja laajuus sekä muutenkin hänen osuutensa lainvastaisen tilan syntyyn ja jatkumiseen.
Tällainen tiettyä rikostyyppiä koskeva vastuun kohdentumisen erityissäännös on poikkeuksellinen, mutta sitä on pidetty tarpeellisena, koska rikosoikeudellisen arvion kohteena oleva toiminta tapahtuu useimmiten organisoitunein muodoin. Myös esimerkiksi työturvallisuusrikosten osalta säädetään vastaavalla tavalla.
Säännös itsessään ei tietenkään suoraan vastaa liike-elämän monimuotoisiin toiminnan harjoittamisen malleihin, mutta antaa suuntaviivat, joita pitkin vastuuta lähdetään selvittelemään.
Osakeyhtiön johdon on huolellisesti toimien edistettävä yhtiön etua. Osakeyhtiölain mukaan hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta ja sen toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallituksen jäsen voi joutua korvaamaan velvoitteidensa vastaisesta menettelystä aiheutuneen vahingon yhtiölle tai kolmannelle. Samankaltainen perusrakenne on esimerkiksi yhdistyslaissa. Mutta millä edellytyksillä hallituksen jäsen voi joutua vastuuseen yhtiön toiminnasta tehdystä ympäristörikoksesta? Tähän arvioon osakeyhtiöoikeudellisella vahingonkorvauskäytännöllä ei ole välitöntä vaikutusta.
Kysymys ei ole kovin vaikea silloin, kun hallituksen jäsen on samalla vahvasti mukana operatiivisessa toiminnassa, kuten esimerkiksi toimitusjohtajana (KKO 2019:52, KKO 2019:102, joissa varsinaiset ennakkoratkaisukysymykset ovat olleet toiset). Mutta operatiiviseen toimintaan osallistumattoman hallituksen jäsenen osalta rikosvastuuta koskeva kysymys on epäselvempi.
Lain esitöiden ja yleisten rikosoikeudellisten oppien perusteella lähtökohta kaikessa vastuun kohdentumista yritystoiminnassa koskevassa arvioinnissa on se, että mitä täsmällisemmin tehtävät ja toimivaltuudet on organisaatiossa jaettu, sitä selvemmin myös rikosoikeudellinen vastuu painottuu niille tahoille, joiden tehtäväksi on annettu huolehtia siitä, että esimerkiksi ympäristönormistoa ei rikota. Jos tällaista täsmällistä vastuunjakoa ei ole tehty, kääntyy vastuu ylätasolle, eli niille, joiden olisi pitänyt vastuut jakaa. Tämä peruslogiikka ei koske pelkästään ympäristökysymyksiä.
Korkein oikeus on vuonna 2016 antamassaan ennakkoratkaisussa (KKO 2016:58) painottanut hallituksen velvollisuutta järjestää ja organisoida toiminta myös ympäristökysymysten osalta. Jutussa oli kyse siitä, että osakeyhtiön toiminnassa laskettiin perunankäsittelystä peräisin olevaa lietettä luontoon. Kahden hallituksen jäsenen ei ollut syytteessä väitettykään osallistuneen tosiasiassa ympäristörikokseen eikä operatiiviseen toimintaan muutoinkaan, tai edes tienneen lietteen päästämisestä ojiin, mutta heidän katsottiin vastanneen ympäristörikoksesta tuottamusperusteella, koska he eivät olleet organisoineet toimintaa riittävän selvästi ja jämäkästi.
KKO painotti, että asiassa esitetyn selvityksen mukaan yhtiön hallitus ei ollut antanut ohjeita tai määräyksiä toimitusjohtajalle ympäristökysymysten hoidon ja valvonnan järjestämisestä taikka muutoinkaan delegoinut ympäristökysymysten hoitoa yhtiössä. KKO lausui myös, että kun ympäristöasioiden organisointia ei ollut hallituksessa lainkaan käsitelty, vaan näiden asioiden hoitaminen oli jätetty asettumaan omiin uomiinsa, hallitus oli laiminlyönyt sille kuuluvan tehtävänsä. Tämä laiminlyönti oli osaltaan myötävaikuttanut siihen, että syytteessä mainittu ympäristön turmeltuminen oli päässyt tapahtumaan, KKO katsoi – eli laiminlyönnin syy-yhteys seuraukseen katsottiin näytetyksi. Ratkaisuun vaikutti sekin, että yrityksen toiminta oli edellyttänyt ympäristölupaa ja luvan kohteena ollut perunahiutaleiden valmistaminen oli yrityksen ydinliiketoimintaa.
Oma erityiskysymyksensä on hallituksen sisäisen vastuunjaon merkitys, josta ei ainakaan korkeimman oikeuden ratkaisua ole. Joissain tilanteissa myös hallituksen sisäinen organisointi voinee vaikuttaa rikosvastuuseen, sillä sen on katsottu voivan vaikuttaa ainakin korvausvastuun määrään.
Lisäksi hallituksen jäsenen vastuuseen voi vaikuttaa se, millaista ja miten paikkaansa pitävää tietoa hallitus juoksevaa hallintoa hoitavilta tahoilta saa. Oikeuskirjallisuudessa on todettu, että hallitus yleensä saa luottaa siihen, että sen saama informaatio on oikeaa. Mutta jos jotain reaktiota vaativaa ympäristökysymyksiin liittyen tulisi hallituksen tietoon, on selvää, että sitä ei saa painaa villaisella.
Hallituksen jäsenen rikosvastuu näyttäisi siis edellyttävän sitä, että kriittiset ympäristöä koskevat tehtävät ja toimivaltuudet jätetään yhtiössä sääntelemättä, tai sitä, että johonkin juoksevaa hallintoa hoitavan tahon esiin tuomaan tai muutoin esille nousseeseen selvitystä vaativaan kysymykseen jätetään reagoimatta. Normaaliin tapaan edellytyksenä on, muun ohella, laiminlyönnin syy-yhteys seuraukseen.
On myös huomattava, että yhdistyksen hallituksen jäsenen rikosvastuuta koskevaa prejudikaattia ei ole. Epäselvää on siis se, onko sillä merkitystä hallituksen jäsenen vastuun kannalta, että toiminta ei perustu voiton tavoitteluun.
Mikko Ruuttunen
Asianajaja, varatuomari